Tuli luettu yksi kirja, Liza Marklund Nobelin Testamentti. Oli mun mielesta aika hyvää. Olen aikaisemmin lukenut aika paljon, kun kävin junalla töissä ja siinä oli puol tunti aina aika yhteen suuntaan, nyt käyn bussilla töissä ja en pysty sielä lukeman kun tule heti huono olo :(

mutta kijasta siis:
Ampumavälikohtaus Nobel-juhlissa johtaa vanhojen salaisuuksien jäljille.
Pitkään iltapukuun sonnustautunut murhaaja saapu kenenkään huomaamatta Tukholman kaupungintalon Nobel-juhliin. Tanssilattialla hän ampuu Nobel-komitean puhenjohtajaa Caroline von Behringiä suoraan sydämeen.
Juhlissa Kvällspressenin toimittajana ollut Annika Bengtzon vedetään vastoin tahtoaan keskelle tapahtumia - ei journalistina vaan todistajana. Hänen elämänsä on jo muutenkin melkoista sotkua: avioliitto rakoile ja työpaikka on uhattuna.
Tutkimukset vievat Annikan keskelle kuoleman ja väkivallan historia. Minne hän suuntaakin katseensa, jäljet johtavat aina Alfred Nobeliin, yksinäiseen ja onnettomaan teollisuusmagnaattiin, joka jätti valtavan omaisuutensa jaettavaksi ihmiskunnan hyväksi. Nobelin testamenttiin tuntuu kätkeytyyvän salaisuus, jota selvittäessään Annika huomaa pian olevansa hengenvaarassa.

1180253.jpg

Muuten oli eilen pyykipäivä, oli niin kamalasti kokontunut kaikenlaisia lakanoita, mitä pidi pestä. Tänään taas on siivous päivä, yllätaen meille tule taas vieraita. Ja kuulin siitä hmmm tiistaina :), niin se menee että semmoiset yövierat tule aina yllätaen. En kyllä ollenkaan jaksaisi siivoa, onneksi ei ole niin pahassa kunnossa että ei tarvitse kauheasti tehdä, mutta silti .....